Kössin blogi

Turkin tiellä

Oikeusvaltion perustukset natisevat. Suomi menetti ykköspaikan lehdistönvapauksia kunnioittavana maana. Sijoitus putosi, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) poltti kääminsä YLE:n toimittajiin näiden vihjailtua Sipilän sukulaisten afääreistä. Tämä ei ollut osoitus YLE:n heikkoudesta. Päinvastoin. Vapaissa yhteiskunnissa tiedotusvälineiden pitääkin kritisoida ja tarvittaessa suututtaa vallanpitäjiä. Totalitäärisen valtion toimintatapoja YLE esitteli MOT-ohjelmallaan joku viikko sitten. Kymmeniä tuhansia euroja veronmaksajien rahoja […]

Lue lisää

Valmistaudutaan ottamaan omamme

Kunnallisvaalit on käyty. Onneksi olkoon kaikille valtuustoihin valituille ja vaaleissa mukana olleille rakentajaehdokkaille. Kaikki eivät voi tulla valituiksi, mutta jo osallistuminen ehdokkaana tärkeisiin demokraattisiin vaaleihin on henkilökohtainen voitto jokaiselle itsensä peliin laittaneelle. Paluu arkeen on nopea ja tyly. Työttömyysturvaa runtelevat poliitikot tuntuvat menettäneen järkensä. Puolta miljoonaa työtöntä kohti meillä on muutama kymmenen tuhatta avointa työpaikkaa. […]

Lue lisää

Parakin luona patjaa kantaa

Ei paljoa puhu. Näin lauloi Aulikki Oksanen 70-luvun alussa siirtotyöläisen arjesta. Suomen työvoimapolitiikassa ei takavuosina pehmoiltu. Töitä ei odoteltu kotona, vaan työttömät ja rahattomat perheenhuoltajat pakotettiin matkatöihin, siirtotyömaille. Helsingin sanomat kirjoittaa (4.4.), että repputyöntekijät ovat tulossa takaisin. Lehden mukaan virkamiehet esittävät uusia ja jopa taloudellisesti kannustavia keinoja saada työvoima liikkeelle. Tavoitteena on lieventää poliitikkojen viime […]

Lue lisää

Ylityökorvaukset hallituksen liipasimella

Helsingin Sanomat kirjoittaa (27.3.) pääkirjoituksessaan uuden työaikalain valmistelusta ja vaatii lisää joustavuutta työaikoihin. Lehden mukaan kellokortit ja kulunvalvontaohjelmat joutaisivat useimmissa töissä museoon. Ajankäytöllä voidaan kuulemma mitata yhä harvempaa tehtävää. Tämä on yleisesti esitetty, mutta asiantuntematon ja propagandistinen väite. Valtaosaa teollisuudessa ja palvelualoilla tehtäviä töitä valvotaan nyt ja tulevaisuudessa työaikaseurannalla. Samoin myös julkishallinnossa ja ulkoistuksen myllerrykseen […]

Lue lisää

Trump, tule käymään!

Yhdysvaltain presidentti valehtelee ja on vastemielisesti rasisti. Harvoin ihmisessä kuitenkaan kaikki on pahaa. Trump vaatii myös turvaamaan oman maan kansalaisten työpaikat. Tämä puhe saa suurta kannatusta Yhdysvaltain työväestön keskuudessa ja ilmeisesti jokunen tehtaan siirto halvempiin maihin on jo peruttu. Suomessa puheenjohtajataistoon valmistautuvien perussuomalaisten aktiivit ovat kunnostautuneet rasistisilla kommenteilla, jopa hakaristiporukkojen kanssa veljeilyllä. Mielenkiinto näyttää kuitenkin […]

Lue lisää

Röyhkeyden aika

Elinkeinoelämän Keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kertoi vuoden alussa työnantajien näkemyksen paikallisesta sopimisesta. ”Jos työnantajan sopimustarjoukset eivät miellytä, työntekijä voi vaihtaa yritystä”. Voiko todella? Toisin kuin toimitusjohtajille, tavallisille duunareille uuden työpaikan saanti voi olla totinen paikka. Ainakin jos asuu hieman syrjemmällä. Lisäksi valtio muistaa työpaikkansa jättävää kolmen kuukauden karenssilla työttömyysturvaan. Jos paikallinen sopiminen vapautetaan työnantajien ja […]

Lue lisää

Tuleeko vihollinen idästä?

Tietysti tulee, jos ylipäätänsä jostakin tulee. Ei tätä sovi ääneen lausua, vaikka jokainen sen tietää. Entinen ylivääpeli toki aikanaan pohti, voisiko vihollinen olla niin ovela, että koukkaisi lännen kautta. Toinen julkinen salaisuus, jota ei sanota ääneen, liittyy paikalliseen sopimiseen. Paikallisen sopimisen lisääminen pelaa puhtaasti työnantajien pussiin. Työntekijöitä hyödyttävä sopiminen on jo nykyäänkin mahdollista. Hiljaisuutta asiassa […]

Lue lisää

Elämä voi olla kovaa

Kävin viime viikolla kansainvälisen rakennus- ja puuliittojen federaation BWI:n edustajana tarkastamassa Qatarin jalkapallostadionia. Hyvä uutinen on, että tämän työmaan työturvallisuus oli asiallisessa kunnossa. Huonompia työmaita olen nähnyt Suomessa. Toinen hyvä puoli oli työmaan miesten majoitustila. Tilaviin huoneisiin ei hillottu neljää enempää, vessat ja suihkut toimivat. Ruokakin oli asiallista. Söin sitä pariin otteeseen eikä vatsa mennyt […]

Lue lisää

Nauraa vai itkeä

Talouspolitiikan arviointineuvosto, viisihenkinen professoriryhmä, kehottaa päättäjiä sallimaan väliaikaisesti vähimmäispalkkoja matalammat palkat. SOS-hallitus on ajanut palkka-alea kuin käärmettä pyssyyn. Ei tosin väliaikaisesti, vaan pysyvästi. Professorien suuri innovaatio väliaikaisuudesta perustuu joko täydelliseen ymmärtämättömyyteen työmarkkinoiden toiminnasta tai sitten pyrkimykseen lakaista ikävät asiat maton alle. Olen kolme vuosikymmentä vääntänyt työnantajien kanssa palkoista eikä näillä ole ollut koskaan rahaa. Uskooko […]

Lue lisää

Kössin blogi: Totta ja tarua

Toimittajien työtilanne on vaikea. Moni aiemmin turvallinen työnantaja, kuten esimerkiksi YLE, on potkinut pihalle toimittajiaan. Yksityisestä mediasta puhumattakaan. On inhimillisesti ymmärrettävää, että ihmiset pyrkivät jatkamaan ammattiaan ja saamaan toimeentulon. Joillakin toimittajilla jutun myyminen on muuttunut tärkeämmäksi kuin totuus, mikä on usein arkipäiväinen ja tylsä. Sotkemalla asiat ja nostamalla esiin epäilyksiä herättäviä yksityiskohtia saadaan jutusta niin […]

Lue lisää