Kössin blogi

Lennokkaita ajatuksia

 

Lentävä pääministeri Juha Sipilä (kesk) esitteli poliittisia tavoitteitaan Hufvudstadsbladetissa 13.11. Sipilä haluaisi seuraavan hallituksen ohjelmaan EU:n ulkopuolisista maista tulevien työntekijöiden työlupien saatavuusharkinnan asteittaisen poistamisen. Perusteiksi Sipilä mainitsi tarpeen saada Suomeen koodareita sekä rannikkoruotsalaisten kasvihuoneisiin työntekijöitä.

Perusteet ontuvat. Koodarit eivät nykyisenkään lain perusteella ole erityisosaajina saatavuusharkinnan piirissä. Kasvihuoneisiin on myönnetty vuosittain paljon työlupia. Lupaprosessia vain kahdella viikolla viivästyttävää saatavuusharkintaa ei käytetä, jos aiemmat kerrat osoittavat, että EU-hakijoita ei ole. Kasvihuoneisiin tuskin on.

Kaikille politiikkaa seuraaville on selvää, että Suomen työpaikat halutaan avata maailmalle. Todellisia perusteita saa lukea rivien välistä. Joillakin tavoitteena lienee kielteisten turvapaikkapäätösten mitätöiminen. Sipilän perimmäisiä aatoksia voi arvailla hänen ruotsinkielisessä lehdessä kertomastaan toisesta tavoitteesta.

Pääministeri haluaisi luopua ajatuksesta, että työstä saatavalla palkalla pitäisi aina tulla toimeen. Palkka voisi kuulemma olla nykyistä pienempi ja varsinaisen toimeentulon hoitaisi yhteiskunnan tuki. Samaa ajatusta ovat tarjonneet jo aiemmin äärioikeistolaiset elinkeinoelämän ylläpitämät ajatushautojat.

Keskustan perinteiset kannattajat, maanviljelijät, saavat pääosan tuloistaan veronmaksajien rahoittamasta maataloustuesta. Raskaan, ja keskustan läpi runnoman tarpeettoman 18 maakunnan hallinnon jälkeen entistä raskaamman julkishallinnon rahoittavat veronmaksajat. Onko tämä lompsa niin ehtymätön, että sieltä voidaan maksaa vielä osa yksityisten työnantajien palkoista? Heikentämättä merkittävästi sosiaaliturvaa, antamatta leipäjonojen pidentyä ja entistä useamman mummon muumioitua asuntoonsa.

Kerrotaan vielä mielen piristykseksi tuore tapaus poliittisen oikeiston ja työnantajien hellimästä toisesta suuresta ajatuksesta, Suomen pelastajaksikin mainostetusta paikallisesta sopimisesta. Se tapahtui yhdessä maan suurimmista rakennustuoteteollisuuden konserneista.

Työnantaja ja 60 työntekijää sopivat kymmentuntisten päivien tekemisestä, kiire kun oli kova. Työvuorot luonnollisesti sovittiin etukäteen. Sopia ei voitu, että kukaan ei sairastu, ja näin valitettavasti muutaman kohdalla tapahtuikin.

Ryhdikäs palkkahallinto päätti, että kymmenen tunnin työpäiviltä sairausajan palkkaa maksetaan vain kahdeksalta tunnilta. Näin ei oltu sovittu. Rahamääräisesti 500 euron kina halvaannutti konsernin paikallisen sopimisen, ainakin sitä merkittävästi vaikeutti.

Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Työtuomioistuimen jäsenenä olen vuosien varrella nähnyt useamman kerran, kuinka palkkahallinto vetää johdon ponnistelut paikallisen sopimisen lisäämisestä alas posliinista. Kamreerit löytävät aina sielunsa kumppaniksi jonkun työnantajaliiton toimihenkilön, joka ei tiedä keisarillisen Saksan armeijan ratkaisseen Suomen proletariaatin kohtalon jo sata vuotta sitten ja että luokkasotaa ei tarvitse jatkaa.

Kössi