Kössin blogi

Napapiirin sankarit

On vastenmielistä seurata, miten jotkut yrittäjien kellokkaat puhuvat suomalaista työmiehistä ja naisista. Kuin paskakasoista. Työtä välttelevinä, sairauslomilla kikkailevina vempuloina, jotka vaarantavat isänmaan tulevaisuuden.

Mitä ovat itse nämä karun pohjoisen maan sankareiksi kohottautuneet yrittäjät? Tietysti tavallisia kansalaisia. Enemmän tai vähemmän fiksuja. Seassa jokunen määrä juoppoja, narsisteja ja mielenterveysongelmaisia. Niin kuin suuressa ihmispopulaatiossa aina.

Suomen perustuslaki takaa maassa elämisen oikeudet kaikille. Tätä oikeutta suojelee lukematon määrä lakeja. Rikoslaki kieltää nokkelia huijaamasta hidasälyisiä. Vahvoja vetämästä heikompia turpaan. Työlainsäädäntö puolestaan turvaa muidenkin kuin A1 -luokan kansalaisten mahdollisuudet ihmisarvoiseen työhön ja toimeentuloon.

Asema työnantajana tai paksu lompakko ei oikeuta ketään nousemaan kanssaihmisten yläpuolelle. Antaisimmeko todella kenen tahansa yrittäjän vapaasti määritellä meidät tai lapsemme työelämän jämäkasoiksi? Siirrettäväksi työmarkkinoiden ulkopuoliseen jätekonttiin.

Sipilän (kesk) hallituksen jäljiltä kontin täytettä tulee ilman uutta lainsäädäntöäkin. Yhden hallituksen aikana poliittinen konsensus tasa-arvoisten mahdollisuuksien Suomesta on kadonnut. Nyt kamppaillaan vallasta yhteiskunnassa, jossa Orwellia lainaten politiikkaa tehdään periaatteella; toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu niin paljon resursseja, että se väistämättä jättää yhä useamman nuoren pelkän peruskoulun varaan. Tilastot osoittavat, että peruskoulun varassa olevat työllistyvät nyt ja tulevaisuudessa selkeästi muita huonommin. Näille nuorille ei haluta jakaa pakasta elämän valttikortteja, pelkkiä seiskahaita.

Onko hommassa mitään mieltä? Luulevatko työvoimapulaa ruikuttavat yrittäjät todella löytävänsä kaikki tekijät Suomen ulkopuolelta. Kuten jotkut rakennusyrittäjät aikanaan rehvastelivat: ”Kun rajat aukeavat, ei meidän firmaan oteta enää yhtään suomalaista töihin.” Ei se ihan näin mennyt.

Ammattiyhdistysliike on laillinen kansalaisjärjestö, joka yrittää laillisin toimin panna kapuloita Sipilän hallituksen rattaisiin. Tätä väitetään demokraattiseen prosessiin sekaantumiseksi. Sallittakoon, jos ei aivan nauraa niin ainakin hihittää. Hallitus murjoo työtä tekeviä ihmisiä, keihäänsä kärkenä siniset vuokraministerit. Poliitikot, joiden puolue ei ole koskaan saanut valtakunnallisissa vaaleissa ensimmäistäkään ääntä.

Kössi