Kössin blogi

Terveisiä Ruotsista

 

Siellä tuli käytyä jälleen viime tiistaina. On hyvä päivittää aika ajoin länsinaapurin kuulumiset. Erityisesti nyt, kun meillä ylistetään Ruotsin työmarkkinoilla kaiken olevan paremmin. Isäntinä olivat Ruotsin rakennusliiton, Byggnadsförbundetin, neljä kärkimiestä. Tuttuja kavereita vuosien ajalta. Eivät valehtele eivätkä asioita kaunistele.

Yleisvaikutelma rakentajilla oli synkähkö. Meikäläisestä näkövinkkelistä naapurin asiat ovat jopa päin helvettiä. Eikä tunnelin päässä päivä paista. Hallitusneuvottelut jatkuvat ties monetta viikkoa. Kukaan ei oleta, että Ruotsiin saataisiin sellainen päätöskykyinen hallitus, joka kääntäisi rakennusalan kehityksen paremmalle uralle.

Ruotsissa on Suomen tavoin liittojen yhteydessä toimivat työttömyyskassat. Myös meidän Loimaan kassaamme vastaava yleinen työttömyyskassa. Porvarihallitukset ovat vuosien saatossa murjoneet kassajärjestelmää ja tulos näkyy.

Byggnadsin työttömyyskassassa on yksittäisjäseniä, siis vain kassaan kuuluvia rakentajia, n. 35 000. Määrä koko ajan kasvaa. Varsinaiseen liittoon kuuluu n. 75 000 työssä käyvää jäsentä. Suomessa vastaavat luvut ovat n. 100 kassassa ja vajaat 50 000 liitossa.

Ruotsissa on n. 50 000 ulkomailta lähetettyä työntekijää. Valtaosa tulee Puolasta, mutta erityisesti ukrainalaisten, valkovenäläisten ja turkkilaisten määrä kasvaa voimakkaasti. Ruotsihan on maailman ainoana maana avannut rajansa koko maailmalle. Oman maan rakentajille, riikinruotsalaisille ja ulkomaalaistaustaisille, tämä on murhaa.

Ruotsissa ei ole eikä ole koskaan ollut työehtosopimusten yleissitovuutta. Liitto on perinteisesti sopinut kaikkien yritysten kanssa työehtosopimuksen noudattamisesta. Ulkomaisten yritysten kanssa myös, jos nämä siihen suostuvat. Sopimuksen teon jälkeen kukaan ei kuitenkaan pysty seuraamaan, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Sopimuksesta kieltäytyvä ulkomainen yritys voi laillisesti maksaa työntekijöilleen mitä haluaa. Eikä tässä vielä kaikki. Ulkomaiset työntekijät tulevat Ruotsissa verovelvollisiksi 12 kuukauden työskentelyn jälkeen. EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työsopimukset ovat poikkeuksetta pituudeltaan 11 kuukautta 30 päivää.

Suomessa Rakennusliitto ja järjestäytyneitä yrityksiä edustava Rakennusteollisuus RT tekevät yhteistyötä harmaan talouden torjumiseksi. Sulkana hatussa keikkuvat veronumero ja ilmoitusjärjestelmä, joilla tehokkaasti pienennetään konnien pelitilaa. Työehtosopimusten yleissitovuus nähdään molemmin puolin tekijänä, joka rajoittaa hervotonta alenevilla palkoilla tapahtuvaa kilpailua laadun kustannuksella.

Ruotsissa vanhojen rakenteiden murtumisesta on moni yritys hyötynyt eikä harmaan talouden torjunta kiinnosta. Juuri mitään ei ole tehty eikä ole edes suunnitteilla. Huolta tosin aiheuttavat markkinoita valtaavat ulkomaiset yritykset, jotka saavat kilpailuedun käyttämällä yksinomaan alipalkattuja ulkomaisia reppumiehiä.

Jossain vaiheessa pää tulee vetävän käteen. Ruotsin poliittinen tilanne on pahasti sekaisin. Ja pysyy. Suomen SAK:ta vastaavan keskusjärjestön LO:n jäsenistä jo enemmistö äänestänee vaaleissa Ruotsidemokraatteja. Rasistiseksi väitettyä puoluetta. Ruotsin mallia halajavat meilläkin oikeistopoliitikot. Entä muut suomalaiset?

Kössi